Voi hurja, Taava se ajoi täältä Jyväskylästä Helsinkiin ja oli silti eka joka teki tästä tapaamisesta postauksen :)

Sarin luona tavattiin tällä kertaa askartelun/leimailun, tutustumisen sekä yleisen höpöttelyn merkeissä. Hieman myös väriteltiin ja tästä postausta ensi viikolla, kunhan palaan reissusta.

Vierailevaksi tähdeksi tänne Jyväskylään siis saatiin Taava, oli oikein kiva tutustua ja varmasti näemme uudestaan ja varsin pian :)

Sarin ja Taavan ja minun lisäksi mukana oli myös Pipaiita sekä Taru, unohtamati pikkuhurmuria sekä lapsenvahtia :) Oikein mahtava porukka siis oli koossa!! Kyllä täytyy näin (suur)perheenäitinä sanoa, että mahdottoman iso terapeuttinen vaikutus on lähteä kotoa aivan yksin viettämään aikaa nauravaisten ihmisten kanssa, joilla vielä kaikenlisäksi samanmoinen kiinnostuksen aihe kuin itsellä :) Taasen tuli muutama vuosi lisää, mikä onkin hyvä, leimakuvapinkka ei tosiaankaan vähentynyt tällä reissulla :))

Ja tässäpä vielä kuva paikallaolijoista, harmi vaan, kun ei ole äänet kuulu :DD1741265.jpg

Ja tähän loppuun vielä...Jos asut lähellä Jyväskylää..tai vaikka kauempanakin, mutta olisit kiinnostunut osallistumaan näihin tapaamisiin niin ota ihmeessä yhteyttä vaikka sähköpostilla, näin saadaan viestiä sitten laitettua helpommin, kun seuraavan tapaamisen aika on. Ihanahan se on aina uusiin ihmisiin tutustua ja viettää aikaa isommalla porukalla-mukaan siis mahtuu ja takaan, että kaikki viihtyy!!

...kertaan seuraavaan...